Howrse Wiki
Advertisement
Howrse Wiki

Kumppanit (engl. Companions) olivat eläinkumppaneita, joita pystyi ostamaan kaupasta ja antamaan 8kk ikäiselle varsalle. Kumppani jäi varsalle eikä sitä voinut poistaa tai vaihtaa. Leikkimällä kumppanin kanssa pystyi kehittämään varsan genettistä potentiaalia sekä myöhemmin taitoja. Useimmat kumppaneista antoivat taitopisteitä ja jotkut myös equuksia ja ikääntymispisteitä. Kumppaneiden peitevärejä pystyi lähettämään Luovuuspajaan ja nitä varten Harmonian pakkauksessa oli Kultainen sarvi.

Vuonna 2012 tuli uudistus että varsan geneettinen potentiaali riippuu vanhemmista eikä enää nouse varsan syntymisen jälkeen. Tämän vuoksi kumppanit päätettiin poistaa pelistä. Kumppanit kuitenkin jäivät hevosille mutta niillä ei pysty tekemään mitään. Hevosten kumppaneita pidettiin haluttuina ja osaa arvokkaina.

Elokuussa 2017 julkaistiin Mammuttipetäjä-ylimaallinen joka antoi palkinnoksi uuden kumppanin, harmaakarhun. Tämä kumppani antaa hevoselle bonuksen kestävyyteen. Kesällä 2018 oli mahdollista ostaa harmaakarhu kahdella passilla. Vuoden 2019 maorihevonen Punga antaa palkinnoksi omistajalleen Weta-kumppanin.

Osa vanhoista kumppaneista palasi vuonna 2019 uudessa Seuraeläinarkku-esineessä. Vuodesta 2019 ylläpito on julkaissut uusia kumppanieläimiä, joita on saanut tapahtumista sekä joiltakin ylimaallisilta.

Kumppanit[]

* = ylimaalliselta saatava kumppani

Advertisement